maanantai 23. huhtikuuta 2007
Viikonlopun Viihde-elektroniikkaa
Naamaa sitruunalle
Maanantaina teimme yhden koulutyön aiheena Minkälainen johtaja haluaisin olla. Lisäksi meillä oli oppilassulkeiset ja kenttärovastin oppitunti. Ilta meni varusvapailla ja iltavahvari meni nopeasti läpi. Tiistaina oli oppitunteja ja liikuntaa. Meistä otettiin valokuva kurssijulkaisua varten, varustus oli aika härö. Kauhavalta tullut varusmiespappi piti meille iltahartauden ja iltavahvari oli suhteellisen lyhyt. Keskiviikkona oli palauteoppitunteja ja meidät viimeinkin ylennettiin korpraaleiksi. Ilmeisesti meille on luvassa kuntsarikin, itsellänihän on tähän asti ollut pyöreä nolla. Illalla oli päällystökerholla puolikurssijuhla ja se oli aika hulvaton. Tanssitytöt Tigers olivat esiintymässä ja lauleskelimme karaokea. Koulun johtajat ja osa henkilökuntaa oli myös paikalla valvomassa tilaisuutta, samoin kuin muutamat sotilaspoliisit. Mitään konflikteja ei kuitenkaan päässyt syntymään. Tulimme joskus 23.30 pois.
Torstaiaamuna osa porukkaa hymyili, osa ei. Itse lähdin käymään veksissä, oikea jalka on ollut kipeä monta viikkoa ja edellisyönä heräsin todella pahaan suonenvetoon. Ja mikäpä olisikaan parempi aamu lähteä veksiin :P. Aamupäivällä oli vain siirtoja, yksi on nyt sitten tuvastamme poissa. Iltapäivällä oli oppitunteja ja suunnistusharjoitus, sitten v-käyrä lähti nousuun. Meidän piti muuttaa toisten elsojen kanssa samaan tupaan ja kuskin perhanat saivat meidän tuvan kokonaan. No siirtelimme sitten kamoja, hieman on ahdasta kun 12 taistelijaa piti saada majoitettua samaan tupaan. Kaiken ohessa piti siivoilla muiden tyhjäksi jättämiä tupia. Koko päivän ilmeni jäätävää avautumista.
Perjantaina oli yksi koe ja sitten normaalit lomillelähtörutiinit. Tupakavereihin tottuu seuraavalla viikolla jos tottuu.