Loppuviikosta sain viimein RC-autoni postissa. Ostin sen huuto.netistä käytettynä 120 eurolla ja voi pojat, olipa siinä laittamista. Ajattelin välillä kirjoitella mitä autolle kuuluu joten perustin sille oman blogin. Koitan lähiaikoina laittaa kuviakin sinne.
Lauantaina oli Kanavuoren Elämysvarikon avoimet ovet, ja oli pakko käydä vilkaisemassa mitä siellä tapahtuu. Paikan päällä testasin Paintball-asetta ja kokeilin minkä painoinen on ihan aito Steyr Aug (on muuten yllättävän kevyt!). Kaverin kanssa otimme kisan, kumpi ampuu lasertoimisella reukulla paremmin ja itse ammuin vähän päälle 7 kun kaveri osui 9.6. Hävisin siis kahvit :F. Ja kun oli niin hyvä avajaistarjous, niin varasinpa sitten ensi tiistaiksi ajan pistooliradalle. Jos vaikka harrastustoimintani hieman laajenisi.
En yleensä katso paljoa sarjoja, enkä yleensä paljoa kirjoittele niistä, mutta kun pikkusisko osti House MD:n kaksi ensimmäistä tuotantokautta, niin niitä on tullut katsottua jonkin verran. Animen puolella innostuin Studio Ghiblin tuotoksista (löytyvät myöskin siskon hyllystä). Kyllähän tässä aika rattoisasti menee.