"Siinä vaiheessa kun saadaan natsat kaulaan, niin kello alkaa käymään takaperin. Vähitellen kasvanut kiinnostus laskee ja lopulta ei taaskaan osata mitään." - Majin
torstai 22. marraskuuta 2007
P-Kausi REDUX
sunnuntai 11. marraskuuta 2007
Lisää koulutusta ja Koha
Edellinen viikko oli koulutusta, tai oikeammin harjoitusta ja käytännön soveltamista. Maanantaina kävimme taas ajamassa kartingia, rata oli uusittu ja se ei vaikuttanut kierrosaikoihin ainakaan positiivisesti. Keskiviikkona kävimme tiedustelemassa maastoa ja hakemassa pari suunnistusrastia pois metsästä. niihin saikin upotettua kolme tuntia, olivat sen verran ihme paikoissa. Viikonloppuna kävimme välissä lomilla ja maanantaina alkoikin Koha2. Ensin tarkoitus oli olla välillä vähän eri paikassa, normaalisti olemme aina olleet samoissa paikoissa leireillä. No, laitteisto ei millään suostunut toimimaan, joten jouduimme vielä vaihtamaan paikkaa.
Tiistai-Torstai-akselilla oppilaat pystyivät kuitenkin keskittymään siihen omaan juttuumme, vaikkakin heitä erilaisilla vikatilanteilla kiusasimme. Milloin oli sitten mikäkin kaapeli irrotettu. Perjantaiaamuna sykimme takaisin komppaan ja täytyy myöntää, että kun linjalla on 36 oppilasta niin tämä tapahtui huomattavasti ripeämmin kuin oman aukin aikaan, kun meitä oli jotain 16. Loma-asiatkin järjestyivät hienosti ja kun apukouluttajat lähtivät lomille ihan normaalisti oppilaiden jäädessä autokouluviikonlopun takia kiinni, oli viikonloppu pelastettu.